Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen korvaukset vuonna 2014

Tapaturmavakuutuslaitokset maksoivat vuonna 2014 korvauksia yhteensä 578 miljoonaa euroa eli noin 3 % vähemmän kuin vuonna 2013.

Korvauksia maksettiin noin 192 000 vahingosta, eli maksussa oli lähes 12 000 tapausta vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

Puolet lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella maksettavista korvauksista on eläkkeitä. Vuonna 2014 eläkkeitä (pysyvät ja väliaikaiset tapaturmaeläkkeet, perhe-eläkkeet ja eläkkeiden indeksikorotukset) maksettiin yhteensä 309 miljoonaa euroa eli saman verran kuin vuotta aiemmin.

Toiseksi suurimman korvauserän muodostavat päivärahakorvaukset. Vuonna 2014 niitä maksettiin 130 miljoonaa euroa eli noin 15 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2013. Sairaanhoitokuluja maksettiin vuonna 2014 yhteensä 107 miljoonaa euroa eli noin 3 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Yhteenveto maksetuista korvauksista korvauslajeittain (Tilastot-osion Tilastojulkaisut_Maksetut korvauset-sivulla)

Muokattu 04.12.2015