Pysyvä muutos

TyTAL 72 §:ssä tarkoitettu pysyvä muutos

(6.6.2016) 

TyTAL 72 §:ssä säädetään siitä, miten vuosityöansio määräytyy tilanteissa, joissa vuosityöansiolaskelmassa vähintään 20 %:n poikkeama johtuu pysyväksi arvioitavasta muutoksesta. Säännöksen tarkoituksena on, että ansionmenetyskorvaus vastaa mahdollisimman hyvin korvatusta vammasta tai sairaudesta aiheutunutta ansionmenetystä.

Tyyppiesimerkki ansiotason muutoksesta on vahinkotapahtumaa edeltävä osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen ja siitä johtuva ansioiden alentuminen. Jos tilannetta ei pidettäisi pysyvänä muutoksena, muodostuisi ansionmenetyskorvaus useimmiten ylikompensoivaksi todelliseen ansionmenetykseen nähden.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että pysyvää muutosta koskevaa säännöstä sovelletaan, kun muutos työansioissa on tapahtunut vahinkotapahtumaa edeltävän vuoden aikana. Säännöstä voidaan kuitenkin soveltaa myös silloin, kun pysyväksi katsottavasta muutoksesta on kulunut yli vuosi vahinkotapahtuman sattuessa. Edellytyksenä on, että pääsäännön mukaan määräytyvä ansiomenetyskorvaus ei vastaa tosiasiassa aiheutunutta ansionmenetystä.

Esimerkiksi toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen solmiminen työttömyyskauden tai ammattiin valmistumisen jälkeen voidaan katsoa pysyväksi muutokseksi riippumatta siitä, onko muutoksesta kulunut 11 tai 13 kuukautta ennen vahinkotapahtumaa. Jos jälkimmäisessä tapauksessa ei katsottaisi olevan kyse pysyvästä muutoksesta, ansionmenetyskorvaus ei todennäköisesti hänen kohdallaan vastaisi vahinkotapahtumasta johtuvaa ansionmenetystä. Lisäksi vuoden määräajan noudattaminen johtaisi siihen, että edellä mainituissa tilanteissa vuosityöansiot olisivat erilaiset. Molemmissa tapauksissa voidaan kuitenkin katsoa olevan kyse pykälän sanamuodon tarkoittamasta pysyvästä muutoksesta.

Vuosityöansiosta tulee pyytää Takon lausunto, kun arvioidaan sitä, onko muutos ansiotasossa pysyvä vai ei. Lausuntoa tulee pyytää riippumatta siitä, onko muutos tapahtunut vahinkotapahtumaa edeltävän vuoden aikana vai vertailuvuosien aikana.

Ohje tulostettavana pdf:nä

Muokattu 09.06.2016