Kuva -

Henkilökohtainen avustaja on vakuutettava työtapaturman varalta 

Liukastuminen kadulla, venähdys selässä, palovamma keittiössä? Aina sattuu ja tapahtuu, mutta valitettavan usein henkilökohtainen avustaja on jäänyt vakuuttamatta tapaturman varalta. 

Kun avustettava henkilö tekee työsopimuksen avustajansa kanssa, hänestä tulee työnantaja ja hänen tulee ottaa työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. 

”Ongelmia on aiheuttanut sekaannus kunnan ja varsinaisen työnantajan välisestä työnjaosta. Valitettavan usein avustaja on luullut, että kunta on hoitanut vakuuttamisen, mutta näin ei kuitenkaan ole ollut”, kertoo valvonnan päällikkö Niina Laakso Tapaturmavakuutuskeskuksesta. 

Laakson mukaan myös kunnat ovat vakuuttamisesta jossain määrin epätietoisia, eivätkä ole ymmärtäneet tiedottaa avustettavia henkilöitä heidän vakuuttamisvelvollisuudestaan. 

Perheenjäsen myös vakuutettava

Työtapaturma- ja ammattitautilaki tuli voimaan 1.1.2016. Työnantajan on otettava työtapaturma- ja ammattitautivakuutus työntekijöilleen, kun heille yhteensä maksettava palkka kalenterivuodessa on yli 1200€. Lain voimaantulon myötä avustettavan on vakuutettava myös samassa taloudessa asuva perheenjäsenen, joka työskentelee hänen avustajanaan. Työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta ei voi korvata vapaaehtoisilla vakuutuksilla.

Viesti lainmuutoksesta ei ole saavuttanut kaikkia avustettavia henkilöitä. 

”Jos hoitaja on avustettavan kanssa samassa taloudessa asuva perheenjäsen, ja hänellä on työsopimuslain mukainen työsuhde, kuuluu hän työtapaturma- ja ammattitautilain piiriin, ja vakuutus on otettava”, Laakso selventää.

Työnantajan rooli

Vammaispalvelulaki velvoittaa kuntaa järjestämään erilaisia palveluja ja tukitoimia, joista yksi on korvaus avustettavalle henkilölle hänen henkilökohtaisesta avustajastaan; siis avustajan palkka sosiaalikuluineen.

Kunnalla on velvollisuus korvata joko kokonaan tai osittain avustajasta aiheutuneet kulut avustettavalle, siis myös työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen vakuutusmaksut. Käytännössä kunta saattaa suorittaa vakuutuksen hoidon avustettavan henkilön puolesta tai maksaa myöntämänsä tuen hoitopalkkiona suoraan avustajalle.

”Avustettava henkilö on aina avustajansa työnantaja huolimatta siitä, kuka vakuutuksen on valtuutuksen perusteella hoitanut. Avustettava henkilö eli työnantaja on aina vakuutuksen ottaja, vaikka vakuutuksen ottamisen ja vakuutusmaksut hoitaisi muu taho”, Laakso korostaa.

Tapaturmavakuutuskeskus valvoo Suomessa työtä teettäviä työnantajia. Jos vakuutusta ei löydy, lähetetään työnantajalle selvityspyyntö. Laiminlyöntitapauksissa työnantajilta peritään vakuutusmaksua vastaavan maksun lisäksi laiminlyöntimaksu. 

Teksti: Eija Seppänen

8.2.2018

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus
Tietopalvelu ja julkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus