Kuva -

Työ- ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtyminen edellyttäisi myös sosiaalivakuutuslajien välisten rajojen uudelleentarkastelua

10.5.2019 |

blogi

MIka Tynkkynen

Viime aikoina olen pohdiskellut paljon työn ja vapaa-ajan välisen rajan hämärtymistä sekä tietotyön ja siihen liittyvän ns. kognitiivisen kuormittumisen lisääntymistä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisen (TyTA-vakuuttamisen) näkökulmasta. Ammatillisesti minua kiinnostavat nämä ilmiöt erityisesti tähän vakuutuslajiimme keskeisesti kuuluvien riskiperusteisuuden ja syy-yhteyden periaatteiden näkökulmista.

Riskiperusteisuus ja syy-yhteyden vaatimus

TyTA-vakuuttamisen juuret ulottuvat 1800-luvun loppupuolelle, jolloin voimakkaan teollistumisen myötä ensiksi Saksassa havahduttiin siihen, että työntekijöiden ja heidän perheidensä toimeentulosta pitää huolehtia myös työtapaturmasta seuranneen työkyvyttömyyden aikana.

Tämän sosiaaliturvan muodon merkitys ymmärrettiin niin tärkeäksi, että sen järjestäminen määritettiin työnantajan lakisääteiseksi velvollisuudeksi. Voimme olla ylpeitä siitä, että tuolloin vielä autonomisena Venäjän keisarikunnan osana ollut Suomen suurruhtinaskunta oli mukana heti tämän innovaation ensimmäisessä aallossa.

Suomessa TyTA-vakuuttamisella on ollut voimakas vahinkovakuuttamisen luonne. Hinnoittelun riskivastaavuus on yksi järjestelmämme perusperiaatteista, samoin kuin syy-yhteyden edellyttäminen seurausten (ts. korvattavan vamman tai sairauden) ja syiden (ts. työtapaturman tai työssä olleen altisteen) välillä.

Syy-yhteyksien osoittaminen työn ja vahingon välillä entistä vaikeampaa

Maailma ja työelämä ovat muuttuneet dramaattisesti työtapaturmavakuuttamisen syntyajoista. Tietotyön osuus on kasvanut jatkuvasti Suomen kaltaisissa kehittyneissä teollisuusmaissa jo toteutuneen ns. kolmannen ja meneillään olevan neljännen teollisen vallankumouksen seurauksena.

Yhä harvemmin työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta uhkaavat sellaiset fyysiset riskit, joiden realisoituessa syy-yhteys seurauksiin on yksiselitteisesti määritettävissä. Samalla on vähentynyt työn sidonnaisuus kiinteään työn tekemisen paikkaan. Kirjoittaessani tätä blogia etätyöpäivänä kotonani olen aika kaukana niistä lähtökohdista, joihin TyTA-vakuutusjärjestelmän perusteet aikoinaan valettiin.

Sinänsä tämä kehitys on meille kaikille ihan tuttua, ja TyTA-järjestelmääkin on kehitetty jatkuvasti muuttuvan työelämän vaatimusten mukaisesti. Periaatteessa järjestelmämme perusta ja rakenteet on laadittu hyvinkin joustaviksi vastaamaan muuttuvan työelämän tilanteita: syiden ja seurausten väliseen yhteyteen perustuvaa mallia voidaan pitää ketteryydessään jopa nerokkaana ja ylivertaisena verrattuna vaikkapa pitkiin korvattavien vahinkojen luetteloihin, jotka ovat käytännössä aina aikaansa jäljessä.

Toimiva järjestelmä tosin edellyttää rakenteita, joilla varmistetaan toimeenpanon yhdenmukainen tulkinta kaikissa tilanteissa ja toimeenpanevasta vakuutuslaitoksesta riippumatta. Työelämän muuttuessa myös työperäisten vahinkojen profiili muuttuu ja uusia syy-yhteyksiä joudutaan linjaamaan jatkuvasti. Meillä tällaiset rakenteet ovat olemassa ja hyvin koeteltuja, joten järjestelmämme perusta on vahvalla pohjalla.

Kuormitumme kognitiivisesti muulloinkin kuin työaikana

Tietotyöhön ja yleisemmin jatkuvasti kasvavan informaatiomäärän jatkuvaan prosessointiin liittyvä ns. kognitiivinen kuormittuminen on muodostunut ihan konkreettiseksi vitsaukseksi, joka ilmenee käytännössä monella tavoin. Nukahtamisvaikeudet ja unen laadun heikentyminen ovat kiusallisia vaivoja, mutta kuitenkin jopa sieltä lievimmästä päästä tarkasteltaessa kognitiiviseen kuormittumiseen liittyvien terveydellisten seurausten koko kirjoa.

Abstraktilta aihepiiriltä kuulostava (haitallinen) kognitiivinen kuormittuminen ja siitä seuraavat terveysongelmat ovat ihan todellisia asioita ja ongelmia. On kuitenkin syytä pitää mielessä se tosiasia, että kuormittuminen ei liity pelkästään työhön. Käsittelemme informaatiota ja kuormitamme itseämme kognitiivisesti koko ajan, ja myös vapaa-ajan kuormitus on lisääntynyt informaatioteknologian yleistymisen myötä merkittävästi.

Työ- ja vapaa -ajan välinen raja on monessa työtehtävässä jo todella hämärä. Kognitiivisen kuormittumisen lisäksi on muitakin hyvin ajankohtaisia terveys- ja turvallisuusriskejä, joiden rajaaminen työhön tai vapaa-aikaan on aivan mahdotonta; esimerkiksi tällaisesta käyvät vaikkapa laajemmin psyykkiseen terveyteen liittyvät kysymykset tai sisäilmaongelmiin liittyvät allergiat. Vakuuttamisen näkökulmasta näitä riskejä yhdistää se, että niille altistavia tekijöitä esiintyy sekä työssä että sen ulkopuolella (tai: vapaa-ajalla).

Työtapaturmia, ammattitauteja, vapaa-ajan tapaturmia, sairauksia vai mitä?

Yhä isompi osuus työtapaturma- ja ammattitautiriskeistä tulee siis sijoittumaan alueelle, joka ei ainakaan yksiselitteisesti kuulu nykyisten kriteerien mukaisesti TyTA-vakuuttamisen piiriin. Silti kyse on kuitenkin riskeistä, joille altistumme tilanteesta riippuen myös enemmän tai vähemmän työssämme.

Vastaako tilanne enää alkuperäisiä TyTA-järjestelmälle asetettuja tavoitteita vai pitäisikö kriteereitä tai turvan kattavuutta muuttaa? Pitäisikö esimerkkinä käyttämääni kognitiivista kuormittumista ja siitä seuraavia psyykkisiä oireita alkaa ajatella samankaltaiseksi vaivaksi kuin vaikkapa toistotyöhön liittyvää ns. työliikekipeytymää, joka sijoittuu vakuutuslajissamme työtapaturmien ja ammattitautien välimaastoon. Sekin kuuluu TyTA-vakuuttamisen piiriin, vaikka kiistatta työliikekipeytymisen oireisiin altistavat myös vapaa-ajan työt ja harrastukset.

Meillä on Suomessa erittäin kattava sosiaaliturva, jonka tiivis verkko kyllä huolehtii työkyvyttömistä kansalaisistamme. Meikäläisen lähestymistavan mukaisesti sosiaalivakuuttamisen lajit muodostavat turvaverkon, jolla varmistetaan pehmeä putoaminen sairauden yllättäessä.

Vuosikymmenten saatossa on määritetty vastuita tässä turvaamistehtävässä eri sosiaalivakuutuksen lajien kesken. Iso kysymys kuuluukin, miten pitäisi järjestää vastuut näissä tapauksissa, jotka sijoittuvat työ- ja vapaa-ajan välimaastoon? Onko edes oikeudenmukaista rajata ne vain jonkin tietyn lajin vastuulle? Viime kädessä kyse on eri sosiaalivakuutuslajien rooleista ja vastuista työkyvyttömyysriskin realisoituessa. Lisäksi vakuutusyhtiöissä on tuotteistettu laaja kirjo erilaisia vapaaehtoisia vakuutuksia vapaa-ajan vahinkojen ja sairauksien varalle.

Työ- ja vapaa-ajan välimaastoon sijoittuvien riskien osalta seurausten oikeaoppiseen kohdistamiseen ei varmasti ole olemassa yhtä totuutta. Silti olisi syytä pohtia TyTA -vakuutusjärjestelmän roolia tässä kokonaisuudessa. Tilanne ei muutu, vaikka sulkisimme siltä silmämme. Asian ratkaisutarvetta voidaan pohtia monelta eri kannalta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta lähtien, mutta viime kädessä ratkaisut tai niiden puute tuntuvat aina konkreettisesti yksilötasolla. Pahimmillaan seurauksena voi olla tilanne, jossa työntekijä "putoaa" oireineen eri turvan lajien väliin. Tällöin pitää tapauskohtaisesti linjata, mikä verkko ottaa sairastuneesta kansalaisesta kopin.

Tapaturma- ja sairausvakuutuksen hybridi?

Käytännön tasolla vaihtoehtona voisi olla TyTA -vakuutusturvan laajentaminen alueelle, jossa tämä vakuutuslaji ottaisi vastuulleen myös vapaa-ajalla altistavista tekijöistä aiheutuvia riskejä. Tosiallisesti kyse ei olisi enää puhtaasti työhön liittyvien työterveys- ja -turvallisuusriskien vakuuttamisesta. Sinänsä tämä olisi hyvinkin looginen muutos tietotyölle tyypillisissä tilanteissa, jossa työ- ja vapaa-ajan rajakaan ei ole enää millään muotoa yksiselitteinen.

Toki heti alkuun olisi myös välttämätöntä pohtia uudelleen myös tällaisen turvan kustannusten jaon periaatteita: olisi vähintäänkin kohtuullista asettaa lähtökohdaksi myös työntekijän osallistumisen tällaisen laajennetun turvan kustannusten kattamiseen.

Kyse on monella tapaa monimutkaisen ongelman ratkaisemisesta, jonka ratkaisemiseen meillä Suomessa jos missä kuitenkin on tarvittavaa osaamista. Työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta toimeenpanevilla vahinkovakuutusyhtiöillä on jo pitkälti yli vuosisadan kokemus työperäisten riskien hinnoittelusta ja hallinnasta.

Toki tällaisten riskien kohdalla joudutaan joustamaan monista vakuuttamiskelpoisen riskin vaatimuksista. Väitän, että riskiperusteisuuden periaatteita soveltamalla sekä vahvalla aktuaari- ja vahingontorjunnan osaamisella uusienkin riskien hallinta olisi kuitenkin järjestettävissä tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Meillä on myös valmiina koetellut rakenteet, jotka mahdollistavat kaikkien järjestelmään kytkeytyvien tahojen näkökulmien yhteensovittamisen ja toimeenpanon laadukkaan ja tehokkaan koordinoinnin. Onnistumisen todennäköisyydet olisivat siis tämän vaihtoehdon puolella.

Työelämän muuttuessa työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisen riskit muuttuvat koko ajan. Merkittävä osa riskeistä on poistunut ja poistuu jatkossakin järjestelmän piiristä, ellei sen perusteita muokata muuttuneen toimintaympäristön mukaisesti. Tietotyön lisääntyessä sekä työ- ja vapaa-ajan rajan hämärtyessä työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisen alue supistuu ja merkitys tärkeänä sosiaalivakuuttamisen lajina pienenee, ellemme ole valmiita päivittämään sitä tähän hetkeen. Loogisin kehitysaskel olisi eräänlaisen työsuhteeseen liittyvän ja 24/7 –voimassa olevan tapaturma- ja sairausvakuutuksen hybridi, joka rakennettaisiin hyvin koetellun, toimivaksi ja tehokkaaksi testatun työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisen perustalle.

Kommentit

Blogikeskustelun viestit julkaistaan virka-ajan puitteissa. Lomakausina viestien julkaisussa saattaa esiintyä viivettä. Keskustelua ei rajoiteta, mutta asiattomat viestit voidaan jättää julkaisematta.

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus
Tietopalvelu ja julkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus
;