Kuva -

1940-luku

Tapaturmalakia laajennettiin talvisodan aikana helmikuussa 1940. Sen myötä kaikki sodasta tai aseellisesta selkkauksesta aiheutuneet työssä sattuneet tapaturmat tulivat tapaturmavakuutuksen perusteella korvattaviksi. Heti perään maaliskuussa, rauhan jo koitettua, säädettiin vielä toinen laki, joka takasi korvauksen mahdollisuuden sodasta aiheutuneista ruumiin vammoista niille, jotka eivät olleet muutoin tapaturmavakuutuslain piirissä. Jälkimmäistä alettiin pian kutsua ilmapommituslaiksi, sillä sitä sovellettiin pääasiassa kotirintamalla sotatoimista vammautuneiden korvauksiin.

Talvisodasta maksettiin korvauksia pääasiassa valtion varoista tapaturmatoimiston kautta. Toimiston vuoden 1943 tilastojen mukaan korvauksia oli maksettu 19 000 haavoittuneelle, kaatuneita oli 20 000 ja tuhat siviiliä oli menettänyt henkensä. Kaikkiaan haavoittuneita oli yli 40 000, joista 1 500 kuoli sotilassairaaloissa. Sotaleskiä oli noin 10 000 ja -orpoja 20 000.

Talvisodan arvioitiin aiheuttaneen noin 5 000 haavoittuneelle pysyvän, työntekoa haittaavan vamman. Heidän tarvitsemaa hoitoa, kuntoutusta ja ammatillista koulutusta varten perustettiin vuonna 1941 Invalidisäätiö, jonka pääomittamiseen TVL lahjoitti yhteensä miljoona markkaa.

TVL:n sotavahinkopooli, joka oli varautunut enintään 27 miljoonan markan enimmäiskorvauksiin, maksoi korvauksia lopulta 571 tapauksesta 9,2 miljoonaa markkaa eli noin kolmanneksen enimmäismäärästä. Suurin osa korvauksista kohdentui talvisodassa vammautuneille.

Vuonna 1944 TVL perusti työntekijäin tapaturmavakuutuksen vahinkoasiain lautakunnan. Sen tarkoituksena oli antaa lausuntoja korvauskäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Lautakunta kuitenkin korvattiin vuonna 1948 tapaturmavakuutuslain uudistamisen yhteydessä perustetulla tapaturma-asiain korvauslautakunnalla, joka toimii edelleen.

Vuoden 1948 tapaturmavakuutuslain muutoksessa suurin uudistus oli ruumiillisen ja henkisen työn erottelun loppuminen. Tämä toi noin 250 000 toimihenkilöä tapaturmavakuutuksen piiriin.

 ”jokainen, joka sopimuksen perusteella, työntekijänä, vastikkeesta tekee työtä toiselle, työnantajalle, tämän johdon ja valvonnan alaisena.”

Uudella lailla kohennettiin lisäksi korvaustasoja ja vaikeimmin vammautuneiden asemaa. Vammasta maksettava elinkorko jaettiin nyt peruskorkoon, joka oli korvausta pysyvästä haitasta, sekä täydennyskorkoon, joka korvasi ansiotulojen menetystä.

Lain uudistamista oli pohdittu pitkin 1940-lukua. Yksi mietinnässä olleista vaihtoehdoista oli ollut ottaa tapaturmavakuuttaminen kokonaan valtion kontolle – sosialisoida se, kuten TVL:n jäsenyhtiöt luonnehtivat vastustamaansa ajatusta. Lopulta vuoden 1948 laissa tilanne jatkui entisellään eli yksityisten vakuutusyhtiöiden varassa.

TVL:n sihteerinä toimi Tauno Angervuo (1943-1945), ja asiamiehinä Toivo Takki (1945) sekä J. V. Vakio (1945-1954).

9.1.2020

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus
Tietopalvelu ja julkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus
;