Kuva -

Ensimmäiset terveydenhoitohenkilöstön koronasairaudet katsottu ammattitaudeiksi

Tapaturma-asiain korvauslautakunta on käsitellyt kesäkuun loppuun mennessä 38 korona-altistuksesta tehtyä lausuntopyyntöä työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen perusteella. Näistä 26:ssa tapauksessa katsottiin kyseessä olevan ammattitauti. Lähes kaikki tapaukset ovat olleet terveydenhuollon työntekijöillä, suurin osa sairaanhoitajilla tai lähihoitajilla.

Vain kolmessa tapauksessa ei ollut riittävää näyttöä työperäisestä altistumisesta. Yhdeksässä tapauksessa työntekijällä ei ollut lainkaan todettu tautia.

Vakuutuslaitoksissa on edelleen käsiteltävänä useita kymmeniä koronaan liittyviä vahinkoilmoituksia.

Mitä tietoja tarvitaan ammattitaudin ratkaisussa?

Jotta koronaviruksen aiheuttama sairaus voidaan korvata ammattitautina, tiettyjen edellytysten tulee täyttyä. Näitä ovat:

  1. Työntekijällä on todettu koronaviruksen aiheuttama tauti.
  2. Hänen työssään tiedetään olleen koronaviruspositiivisia henkilöitä, joko kollegoja tai asiakkaita, ja hän on ollut heidän kanssaan läheisissä tekemisissä.
  3. Koronavirustautiin liittyvien oireiden ja työssä altistumisen välinen aika on sopinut viruksen tiedettyyn itämisaikaan.
  4. Tartunnan saaneen työntekijän lähipiirissä ei ole todettu koronavirustartuntoja eikä muutoinkaan tule esiin toista todennäköistä tartuntalähdettä.

Tako antaa ratkaisusuosituksia

Tapaturma-asiain korvauslautakunta (Tako) toimii Tapaturmavakuutuskeskuksen yhteydessä. Vakuutuslaitosten tulee pyytää lausuntoa Takolta sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa säädetyissä asioissa. Takon lausunnot eivät sido vakuutuslaitosta, mutta pääsääntöisesti vakuutuslaitokset noudattavat Takon antamia ratkaisusuosituksia lähes poikkeuksetta.

Tako on ohjeistanut vakuutuslaitoksia tekemään lausuntopyynnön kaikista koronaviruksen aiheuttamiin sairauksiin liittyvistä vahinkoilmoituksista.

Lisätietoja: Takon toimiston päällikkö, lakimies Kirsi Salo, puhelin 0404 504228.

26.6.2020

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus
Tietopalvelu ja julkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus
;