Kuva -

TVK valvonta: Työnantajat ovat hoitaneet vakuuttamisvelvollisuutensa tunnollisesti

Tapaturmavakuutuskeskus torjuu harmaata taloutta valvomalla työnantajien työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisvelvollisuuden noudattamista. Tänään julkaistun valvonnan analyysin mukaan työnantajat ovat lähtökohtaisesti hoitaneet vakuuttamisvelvoitteensa lain edellyttämällä tavalla.

TVK kohdistaa valvontatoimet mahdollisimman tehokkaasti todennäköisimpiin vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöviin työnantajiin. Valvonnan kohteena ovat kaikki Suomessa palkkaa maksaneet työnantajat ja kohteet valitaan käytössä olevilla kohdentamisratkaisuilla sekä laiminlyönnin ilmitulotavan perusteella.

Vuonna 2019 TVK:n valvonnan käsittelyssä oli 4 707 tapausta, joista vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneiksi todettiin 1 816 työnantajaa. Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneet työnantajat toimivat hajautetusti eri aloilla.

Yli puolet (59 %) vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneistä työnantajista oli osakeyhtiömuotoisia mikroyrityksiä. Edellisvuoteen verrattuna elinkeinonharjoittajien osuus 12 % (31 % vuonna 2018) sekä kotitalouksien osuus 6 % (22 % vuonna 2018) laski selvästi. Luvuista ei kuitenkaan voi vetää liian suoria johtopäätöksiä, koska tutkittava työantajajoukko vaihtelee vuosittain.

Vakuuttamattomat palkat olivat vuonna 2019 todetuissa laiminlyöntitapauksissa noin 73 miljoonaa euroa ja niitä oli maksettu eri toimialojen monille eri ammattiryhmille. Summa käsitti koko laiminlyöntiajalta maksetut palkat yhteensä ja se sisältää myös aiempien vuosien maksettuja palkkoja silloin, kun laiminlyönti on ollut kuluvaa vuotta pitempi.

Laiminlyönnin seuraukset

Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyönyt työnantaja velvoitetaan maksamaan vakuutusmaksua vastaavan maksun ja laiminlyöntimaksun. Vakuutusmaksua vastaava maksu määritetään vakuuttamatta jääneen työn määrän ja sen riskin perusteella. Kyse on kohtuulliseksi katsottavasta vakuutusmaksusta laiminlyönnin ajalta, maksimissaan kuluvalta ja viideltä edelliseltä kalenterivuodelta.

Vuonna 2019 velvollisuutensa laiminlyöneille työnantajille lähetettiin 1 785 laskua, joiden yhteismäärä oli 1 556 605 euroa.

Työnantajat ovat hoitaneet vakuuttamisvelvollisuutensa tunnollisesti — Vakuuttamisvelvollisuuden valvonta vuonna 2019 | Tapaturmavakuutuskeskuksen analyyseja nro 21 löytyy Julkaisusarjat-sivulta

 

27.3.2020

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus
Tietopalvelu ja julkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus
;