Työtapaturmien määrä vähenee vuonna 2026
Tapaturmavakuutuskeskuksen ennusteen mukaan palkansaajille sattuu vuonna 2026 noin 101 000 työtapaturmaa. Työpaikkatapaturmia ennustetaan sattuvan noin 84 000 ja työmatkatapaturmia 17 000. Työpaikkatapaturmien taajuuden ennustetaan nousevan hieman vuodesta 2025 ja olevan 24 työpaikkatapaturmaa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden.
Työtapaturmien kokonaismäärä vähenee ennusteen mukaan edellisvuodesta. Työmatkatapaturmien määrä laskee etenkin alkuvuoden suotuisten keliolosuhteiden seurauksena. Työpaikkatapaturmien lukumäärä ei ennusteen mukaan muutu aiemmasta.
Työpaikkatapaturmataajuus eli työpaikkatapaturmien määrä suhteessa tehtyihin työtunteihin on sen sijaan hieman vuotta 2025 korkeampi.
”Taajuus nousee tyypillisesti, kun talous lähtee nousuun, mutta palaa nousukauden alun jälkeen pidemmän aikavälin laskevan trendin mukaiselle tasolle”, taustoittaa tietokanta-analyytikko Janne Sysi-Aho Tapaturmavakuutuskeskuksesta.

Lämmin alkuvuosi vähensi liukastumistapaturmia
Työmatkatapaturmien eli asunnon ja työpaikan välisillä työmatkoilla sattuneiden tapaturmien lukumäärä laskee tänä vuonna ennusteen mukaan etenkin suotuisten keliolosuhteiden seurauksena.
”Lämmin alkuvuosi 2026 vähensi liukastumisia kevätkaudella ja myös loppuvuoden ennustetaan olevan keskimääräistä lämpimämpi. Tämä vaikuttaa etenkin työmatkatapaturmien sattumismäärää laskevasti.”
Myös työpaikkatapaturmien määrään vaikuttaa liukastumisista aiheutuneiden tapaturmien väheneminen.
”Esimerkiksi vuonna 2025 työpaikkatapaturmista yli 20 prosenttia oli kaatumisia, joten niiden määrässä tapahtuva muutos näkyy myös työpaikkatapaturmien kokonaismäärässä.”
Vuoden 2025 tiedot ovat tarkentuneet
Kuluvan vuoden ennustetta verrataan aina uusimpaan käytettävissä olevaan edellisen vuoden tilastotietoon. Vuotta 2025 koskevat luvut ovat tarkentuneet vuoden aikana tilastoaineiston täydentyessä ja tietojen tarkentuessa. Siksi tässä ennusteessa käytettävät vuoden 2025 vertailuluvut poikkeavat alkuvuodesta julkaistuista tiedoista.
Tapaturmavakuutuskeskus julkaisee vuosittain alkuvuodesta edellisen vuoden työtapaturmatiedot ja syksyllä ennusteen kuluvan vuoden työtapaturmien määrästä ja työpaikkatapaturmataajuudesta.
Tulevat työtapaturmatilastojulkaisut
Tapaturmavakuutuskeskus julkaisee vuoden 2026 lopulliset työtapaturmamäärät ja työpaikkatapaturmataajuuden helmikuussa 2027.
Ennusteen tarkemmat tiedot löytyvät TVK analyysista numero 70, joka on julkaistu tyotapaturmatieto.fi-sivustolla 23.9.2026.
Siirry Työtapaturmatietoon