Riskienhallinnasta tulee tehdä näkyvää
Tuore tutkimus kertoo, että henkiset kuormitustekijät, erot työn ohjeellisessa ja käytännön toteutuksessa sekä tutut, työhön itsestään kuuluvat selvät vaarat on vaikea tunnistaa tai hallita.
”Kun riskit ja vaaran paikat ovat usein näkymättömiä, riskienhallinnasta tulisi tehdä näkyvää”, tutkijatohtori Noora Nenonen Tampereen yliopistosta sanoo.
Työn turvallisuuden ja terveellisyyden parantamiseksi tehdyt toimenpiteet eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Esimerkiksi työtapaturmien trendi on pysytellyt pitkään samalla tasolla.
Tampereen teknillisen yliopiston (vuoden 2019 alusta Tampereen yliopisto) toteuttamassa ja Työsuojelurahaston pääosin rahoittamassa tutkimuksessa on selvitetty työturvallisuuteen liittyvien riskien arvioinnin toteutumista ja onnistumista yrityksissä. Tämän lisäksi on pyritty tunnistamaan tekijöitä, jotka estävät ja edistävät riskien arvioinnin onnistumista ja tehokasta hyödyntämistä työturvallisuustyössä. Yrityksistä mukana olivat Hartwallin Lahden tuotantolaitos, ISS Palvelut, Oras ja Puustelli Group.
Huomio prosessin loppupäähän
”Tapaturmien syynä on usein puutteellinen vaarojen tunnistaminen ja arviointi. Useissa aiemmissa tutkimuksissa on huomattu, että jopa puolet työympäristön vaaroista jää tunnistamatta”, Noora Nenonen toteaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin valmistavan teollisuuden ja kiinteistöpalveluiden yrityksistä. Menetelminä käytettiin dokumenttianalyysia, haastatteluja, työpajoja, havainnointia ja kyselyjä. Aineistoa täydennettiin työsuojelutarkastajien ja vakuutusyhtiöiden edustajille suunnatuilla haastatteluilla sekä Työsuojelupäälliköt ry:n jäsenille suunnatulla kyselyllä. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnettiin TOT-tutkintaraportteja ja työsuojelutarkastajien tarkastuskertomuksia.
”Prosessin alkupää vastuineen on yrityksillä yleensä määritelty tarkasti, mutta loppupäässä toiminta hajautuu, jolloin tietoa toimenpiteiden vaikutuksista ei ole. Tästä syystä kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota riskienhallinnan loppupään vaiheisiin ja resurssointiin.”
Harva yritys on itse kehittänyt riskienhallinnan työvälineitä, ja useimmilla olikin käytössä valmis riskienhallinnan työkirja tai palveluntarjoajan palvelu.
”Olisi tärkeää, että riskienhallinnan työvälineiden kehittäjät kiinnittäisivät huomiota koko prosessin hallinnan tärkeyteen ja toisivat sen vahvemmin esille materiaaleissaan”, Nenonen korostaa.
Aika tarttua haasteisiin
Työn turvallisuuteen ja terveyteen liittyvien riskien hallinnassa helpot asiat on usein jo tehty. Jos työturvallisuutta halutaan oikeasti parantaa, on Noora Nenosen mukaan aika siirtyä haastavampiin kohteisiin.
”Rohkaisisin yrityksiä tarttumaan vaikeampiin riskeihin, kuten henkisiin kuormitustekijöihin tai arjen vaaroihin, jotka voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Miten hoidetaan esimerkiksi poikkeustilanteet, kiire, liikenne tai yksin työskentely? Usein tällaiset asiat käydään nopeasti läpi, sillä niihin ei keksitä helposti työturvallisuutta tukevia ratkaisuja.”
Osassa tapauksista vaaroja on vaikea tunnistaa ja osassa vaikea hallita, vaikka ne olisi tunnistettukin. Nenosen mukaan tässä tutkimuksessa huomattiin, että jopa puolet kohteessa sattuneista tapaturmista oli tunnistettu vaaroina etukäteen, mutta silti ne olivat toteutuneet.
”Riskiksi on havaittu esimerkiksi kemikaaliroiskeet, mutta riskin hallintaa ei ole saatu maaliin. Riskien arvioinnissa ei ole ollut henkilöä, joka osaisi ratkoa, mikä on hyvä silmäsuojain. Tiimistä on myös voinut puuttua henkilö, joka tekee hankinnat tai joka valvoo, että suojaimia myös käytetään.”
Riskien tunnistamisessa ja hallinnassa voi Noora Nenosen mukaan oppia toisilta.
”Samassa organisaatiossa toinen yksikkö on voinut kehittää merkittävästi esimerkiksi sisäisen liikenteen turvallisuutta. Näistä ratkaisuista hyötyisivät muutkin yksiköt, jos ne ymmärrettäisiin jakaa.”
”Myös toiselta teollisuudenalalta voi saada apuja. Kemikaaliriskeissä valmistava teollisuus voisi ottaa oppia esimerkiksi kemianteollisuudelta.”
Jotkut toimenpiteet ovat Nenosen mukaan tosi vaikeita. Esimerkiksi jos tilat eivät anna myöten, niin on vaikea kehittää parempia työasentoja tai nostotapoja.
Riskien hallinta on yhteinen asia
Yritysten pitää löytää Noora Nenosen mukaan omat tavat riskienhallintaan. Mikä on yrityksessä riskienhallinnan rooli? Staattinen vai jatkuvasti päivittyvä? Mitä riskienhallinnalla halutaan saavuttaa? Esimerkiksi nämä kysymykset määrittävät, paljonko tarvitaan resursseja, ja miten riskienhallintaa toteutetaan.
Riskien arviointi on perinteisesti ollut vahvasti turvallisuushenkilöstövetoista. Nyt tutkimuksessa nousi esille esimiesten aktiivinen rooli. Nenosen mukaan toivottavaa olisikin, että riskien tunnistamisessa alullepanijan roolin ottaisivat entistä enemmän esimiehet. Esimiehillä on yleensä turvallisuushenkilöstöä paremmin tieto käytännön muutostilanteista, jotka vaatisivat riskien arviointia.
Esimiehet kaipaavat turvallisuushenkilöstön tukea käytännöissä ja muistuttelua asian esillä pitämisessä. On myös tärkeää varmistaa, että riskien arviointiin liittyvät roolit ja vastuut ovat kaikilla selvillä. Esimiehet kaipaavat riskien arvioinnissa niin kuin muissakin turvallisuustehtävissään omien esimiestensä tukea, eli asia on yhteinen joka tasolla.
”Yritykset kokevat tosi vaikeiksi puuttua riskeihin, joiden taustalla ovat psykososiaaliset tai inhimilliset tekijät. Isoja kysymyksiä tällöin ovat, miten puuttua ja kenen tehtävä on puuttua. Näissä asioissa riskienhallinta kytkeytyy vahvasti esimiestyöhön ja johtamiseen. Se yhteys kaipaisi selvää vahvistamista.”