Kun yhdessä touhutaan, niin vahinkojakin voi sattua

Kukapa meistä ei olisi talkoissa ollut? Vähintäänkin kutsu on käynyt taloyhtiön pihatalkoisiin ellei kaverin kesämökin kattotalkoisiin. Yleensä talkoot ovat hikistä hommaa, josta kiitoksena on hyvä mieli, ja joskus kahvit tai soppaa.

Kun palkkaa ei makseta eikä virallista työsuhdetta ole, talkoolaisten vakuuttaminenkaan ei lain mukaan ole pakollista. Suositeltavaa se toki on — ainakin vähänkin vaativimmissa talkootöissä.

”Jos olet yksityishenkilö ja talkootöillä tehdään rakennus- tai kunnostustöitä omakoti-, rivi- tai kerrostalossa tai vapaa-ajan asunnollasi, suosittelemme tapaturmavakuutusta koko ryhmälle töiden ajaksi”, sanoo tuotepäällikkö Johanna Stenström vakuutusyhtiö Ifistä.

”Tällöin vakuutettuina ovat kaikki muut talkootyöhön osallistuvat henkilöt paitsi vakuutuksenottaja perheenjäsenineen, joita varten pitää ottaa oma vakuutus. Yksityishenkilön ottama talkooporukan tapaturmavakuutus kattaa rakentamisen ja peruskorjaustyöt, mutta ei muita talkoita, kuten siivous tai pihahommia.”

Jos laajempi vakuutus tuntuu tarpeelliselta, kannattaa Stenströmin mukaan varmistaa, että talkoolaisilla on yksilölliset henkilövakuutukset kunnossa.

Myös taloyhtiöillä riittää aina pientä yhteistä puuhaa ja joskus voi olla haaste saada asukkaat mukaan talkoisiin. Pihatalkoissa, vuorotellen hoidettavissa talonmiehen töissä tai maalaustöissä voi sattua vahinkoja. Tapaturmien varalta taloyhtiön kannattaa ottaa kiinteistövakuutukseen talkoovakuutus, joka korvaa asukkaille kaikenlaisissa talkoohommissa mahdollisesti sattuvat vahingot.

Talkoovakuutus korvaa talkooväelle sattuneen tapaturman aiheuttamia hoitokuluja, tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan tai kuoleman.

Palkkatyö vakuutetaan työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksella

Talkootyöllä tarkoitetaan palkatonta työtä. Mikäli maksat työsuorituksesta työntekijöille yhteensä yli 1 300 euroa palkkaa kalenterivuodessa, pitää sinun ottaa työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Talkoovakuutus ei silloin tule kysymykseen.