Työkykyä tukevalle vaikuttavuustutkimukselle rahoitusta TVK:n lahjoitusvaroista

Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta on myöntänyt apurahoja ammattitautien ja tapaturmavammojen vaikuttavuustutkimukseen. Apurahat rahoitetaan Tapaturmavakuutuskeskuksen, Liikennevakuutuskeskuksen ja Finanssiala ry:n yhteensä 1,5 miljoonan euron lahjoituksesta Helsingin yliopistolle.

Vakuutusalan rahoittamia apurahoja myönnettiin neljälle tutkimushankkeelle, jotka tuottavat vaikuttavuustietoa erityisesti tapaturmavammojen ja ammattitautien hoidon ja kuntouksen kehittämiseen sekä työkyvyn edistämiseen. Lisäksi rahoitetuilta tutkimuksilta edellytettiin käytännönläheisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Päätöksen apurahojen saajista teki lääketieteellisen tiedekunnan dekaani tiedekunnan nimeämän työvaliokunnan esityksen pohjalta.

Hoitoa, kuntoutusta ja työkyvyn ylläpitoa

Professori Teppo Järvinen Helsingin yliopistosta sai kaksivuotisen apurahan (70 000 euroa + 60 000 euroa) FACT-tutkimushankkeeseen (Finnish AcromioClavicular JoinT Dislocation study), jonka tarkoituksena on kehittää AC-luksaatioiden eli olkalisäke-solisluunivelen sijoiltaanmenojen diagnostiikkaa ja nykyhoitoa.

Professori Ville Mattilan (Tampereen yliopisto) vetämä hanke sai 60 000 euron apurahan tutkimukseen, joka selvittää fysioterapian ja kirurgian tehokkuutta yläraajojen sairauksissa ja traumoissa.

Ylilääkäri, linjajohtaja Mika Paavolan (HUS) vetämälle tutkimushankkeelle myönnettiin 27 000 euroa tutkimukseen, jossa verrataan kirurgista ja ei-kirurgista hoitoa aikuisten olkavarren murtumissa (FISH, The Finnish Shaft of the Humerus Study).

Työterveyslaitoksen ylilääkäri Hille Suojalehto sai kolmevuotisen apurahan (8 000 €, 12 000 € + 12 000 €) ammattiastmaa sairastavien potilaiden työkyvyn ja työuran sekä näitä ennustavien tekijöiden tutkimiseen. Tutkimuksessa selvitetään myös ammatillisen kuntoutuksen vaikutusta ammattiastmapotilaan ennusteeseen.