Viime vuonna sattui 24 kuolemaan johtanutta työpaikkatapaturmaa
Tapaturmavakuutuskeskuksen keräämien ennakkotietojen mukaan Suomessa sattui vuonna 2022 yhteensä 24 kuolemaan johtanutta työpaikkatapaturmaa. Määrä lähes tuplaantui edellisvuoteen verrattuna.
Vuonna 2021 työpaikkatapaturmien lukumäärä oli tilastohistorian alhaisin. Tuolloin työpaikkatapaturmissa kuoli 12 palkansaajaa ja yksi yrittäjä. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna vuoden 2022 lukumäärä kuitenkin asettui edeltävän kymmenen vuoden keskiarvon tasolle.
Työpaikkatapaturmissa viime vuonna kuolleista 22 oli palkansaajia ja kaksi yrittäjiä.
Kahdessa tapauksessa kuolemaan johtaneessa turmassa loukkaantui myös toinen työntekijä vakavasti.
Yhdeksän kuolemaan johtaneista työpaikkatapaturmista sattui kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla ja viisi rakentamisen toimialalla.
Analyysi kuolemaan johtaneista työpaikkatapaturmista on julkaistu Työtapaturmatiedossa. Analyysistä löytyy tarkempia tietoja tapaturmien sattumisolosuhteista.