Tapaturmavakuutuskeskus 100 vuotta

Suomen Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto (TVL) perustettiin 27. maaliskuuta 1920 Helsingissä. Maassa toimi tuolloin noin tusinan verran kotimaisia vakuutuslaitoksia, mutta lauantaisessa perustamiskokouksessa oli läsnä seitsemän edustajaa niistä kuudesta. He olivat tohtori Karl Alfred Paloheimo Tapaturmavakuutus-Osakeyhtiö Kullervosta, johtaja Karl Oskar Lindberg Tapaturmavakuutusosakeyhtiö Patriasta, johtaja Uno August Jansson ja kamreeri Helge Fleege Yleisestä Suomalaisesta Vakuutusosakeyhtiöstä, filosofian maisteri Herman Paavilainen Maanviljelijäin Keskinäisestä Tapaturmavakuutusyhdistyksestä, varatuomari Jon Hartman Keskinäisestä Vakuutuslaitos Sammosta ja varatuomari Karl Sucksdorff Suomen Teollisuudenharjoittajain Keskinäisestä Tapaturmavakuutusyhdistyksestä.

Motiiveja liiton perustamiselle oli useita – kuten yksityisten vakuutuslaitosten tarve edunvalvontaan ja halu vaikuttaa tulevaan lainsäädäntöön, mutta myös tapaturmavakuutusten sekä vahingoittuneiden sairaanhoidon järjestäminen parhaalla mahdollisella tavalla, tapaturmien torjunnan edistäminen ja korvauskäytäntöjen yhtenäistäminen.

Liitto otti toimintansa ensimmäisten vuosikymmenten aikana vastuulleen muun muassa lakisääteisen tapaturmavakuutuksen käytännön toimeenpanossa tarvittavien lomakkeiden painattamisen ja jakelun.

Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Sucksdorff ja ensimmäisenä sihteerinä toimi varatuomari Auli Markkula (1920-1921), joka kuitenkin luopui tehtävästä ajanpuutteen vuoksi. Seuraavaksi sihteeriksi nimitettiin perustamiskokouksessakin läsnäollut Helge Fleege (1921-1943).

Suomalaista työ- ja sosiaalilainsäädäntöä kehitettiin rivakkaa tahtia pitkin 1920-lukua. TVL:n kannalta merkittävin uudistus oli vuoden 1925 työväen tapaturmavakuutuslaki, jonka myötä vakuutus laajeni kattamaan kaikki ruumiillista työtä tekevät henkilöt työalaan katsomatta. Laki myös sovitettiin yhteen vuonna 1919 perustetun kansainvälisen työjärjestön ILO:n normien kanssa. Samalla työtapaturman varalta vakuutettujen määrä nousi ensimmäistä kertaa yli 500 000:en.

Vuoden 1927 alusta tapaturmalain piiriin liitettiin vielä valtion virka- ja toimihenkilöt.

Tapaturmien torjuntaan tähtäävää työtä tehtiin Suomessa jo alkuvuosina määrätietoisesti yhteistyössä. Lakiuudistuksen jälkeen huomattiin kuitenkin myös tarve kunnolliselle ja alan yhteiselle valistustyölle. Siksi vuonna 1928 TVL päätti perustaa oman lehden, Työväenvakuutus – Arbetareförsäkring (vuodesta 1963 lähtien Tapaturmavakuutus-lehti), joka on pitänyt yllä julkista keskustelua työtapaturmien ja ammattitautien teemoista.

Tapaturma- ja sairausvakuutuslakien kehittäminen jatkui 1930-luvulla. Vuoden 1935 uudessa tapaturmavakuutuslaissa tarkennettiin vanhan lain tulkinnanvaraisiksi jääneitä kohtia ja voidaankin sanoa, että sen myötä Suomeen luotiin järjestelmä, jonka perustat säilyivät aina vuosisadan loppuun saakka.

6§ ”Työssä sattuneen tapaturman aiheuttamaksi katsotaan tässä laissa vammaa, jonka työntekijä on saanut 1) työssään; 2) työssä johtuvissa olosuhteissa a) työpaikalla tai työpaikkaan kuuluvalla alueella; b) matkalla asunnostaan työpaikalle tai päinvastoin; c) ollessaan työnantajan asioilla; tahi 3) yrittäessään varjella tai pelastaa työnantajansa omaisuutta tahi, työtoimintansa yhteydessä, ihmishenkeä.”

Lakiuudistus laajensi jälleen vakuutettavien joukkoa: nyt sen piiriin tulivat työnjohtajat, valvojat, seuraajat sekä laivapäällystöön kuuluvat, mikäli heidän vuositulonsa jäivät alle 48 000 markkaan.

Uudistus nosti vakuutettujen määrän jo päälle 600 000:en.

Ammattitautien korvaamisesta määrättiin erillisellä asetuksella. Niitä aiheuttavien aineiden luettelo supistui seitsemään: arsenikki, lyijy, elohopea, bensiini, bensoli, kivihiiliterva ja fosfori. Listalla pysyivät kuitenkin voimakkaasti säteilevä energia sekä pernarutto.

Suurin uudistus laissa oli työnantajan omavastuun käyttöönotto. Eduskunta asetti omavastuurajan 200 markkaan, mikä käytännössä tarkoitti työntekijän kestoltaan enintään kolme päivää kestävää työkyvyttömyyttä.

Euroopan poliittisen tilanteen kiristyminen oli pantu merkille myös Suomessa. Vuonna 1938 säädettiin laki sotilastapaturmista, joka takasi maanpuolustustehtävissä vammautuneelle tai näissä tehtävissä kuolleen omaiselle samankaltaiset korvaukset kuin tapaturmavakuutuslaissa oli määritelty työntekijöille ja heidän omaisilleen.

Sodan syttyessä vuonna 1939 tapaturmavakuutuksen piirissä oli hieman yli 740 000 suomalaista eli suunnilleen joka viides 3,7 miljoonaisesta kansasta. TVL:n jäsenyhtiöt perustivat marraskuussa, vain muutama viikko ennen talvisodan alkua, sotavahinkopoolin sotatapaturmien varalle.

Tapaturmalakia laajennettiin talvisodan aikana helmikuussa 1940. Sen myötä kaikki sodasta tai aseellisesta selkkauksesta aiheutuneet työssä sattuneet tapaturmat tulivat tapaturmavakuutuksen perusteella korvattaviksi. Heti perään maaliskuussa, rauhan jo koitettua, säädettiin vielä toinen laki, joka takasi korvauksen mahdollisuuden sodasta aiheutuneista ruumiin vammoista niille, jotka eivät olleet muutoin tapaturmavakuutuslain piirissä. Jälkimmäistä alettiin pian kutsua ilmapommituslaiksi, sillä sitä sovellettiin pääasiassa kotirintamalla sotatoimista vammautuneiden korvauksiin.

Talvisodasta maksettiin korvauksia pääasiassa valtion varoista tapaturmatoimiston kautta. Toimiston vuoden 1943 tilastojen mukaan korvauksia oli maksettu 19 000 haavoittuneelle, kaatuneita oli 20 000 ja tuhat siviiliä oli menettänyt henkensä. Kaikkiaan haavoittuneita oli yli 40 000, joista 1 500 kuoli sotilassairaaloissa. Sotaleskiä oli noin 10 000 ja -orpoja 20 000.

Talvisodan arvioitiin aiheuttaneen noin 5 000 haavoittuneelle pysyvän, työntekoa haittaavan vamman. Heidän tarvitsemaa hoitoa, kuntoutusta ja ammatillista koulutusta varten perustettiin vuonna 1941 Invalidisäätiö, jonka pääomittamiseen TVL lahjoitti yhteensä miljoona markkaa.

TVL:n sotavahinkopooli, joka oli varautunut enintään 27 miljoonan markan enimmäiskorvauksiin, maksoi korvauksia lopulta 571 tapauksesta 9,2 miljoonaa markkaa eli noin kolmanneksen enimmäismäärästä. Suurin osa korvauksista kohdentui talvisodassa vammautuneille.

Vuonna 1944 TVL perusti työntekijäin tapaturmavakuutuksen vahinkoasiain lautakunnan. Sen tarkoituksena oli antaa lausuntoja korvauskäytäntöjen yhtenäistämiseksi. Lautakunta kuitenkin korvattiin vuonna 1948 tapaturmavakuutuslain uudistamisen yhteydessä perustetulla tapaturma-asiain korvauslautakunnalla, joka toimii edelleen.

Vuoden 1948 tapaturmavakuutuslain muutoksessa suurin uudistus oli ruumiillisen ja henkisen työn erottelun loppuminen. Tämä toi noin 250 000 toimihenkilöä tapaturmavakuutuksen piiriin.

 ”jokainen, joka sopimuksen perusteella, työntekijänä, vastikkeesta tekee työtä toiselle, työnantajalle, tämän johdon ja valvonnan alaisena.”

Uudella lailla kohennettiin lisäksi korvaustasoja ja vaikeimmin vammautuneiden asemaa. Vammasta maksettava elinkorko jaettiin nyt peruskorkoon, joka oli korvausta pysyvästä haitasta, sekä täydennyskorkoon, joka korvasi ansiotulojen menetystä.

Lain uudistamista oli pohdittu pitkin 1940-lukua. Yksi mietinnässä olleista vaihtoehdoista oli ollut ottaa tapaturmavakuuttaminen kokonaan valtion kontolle – sosialisoida se, kuten TVL:n jäsenyhtiöt luonnehtivat vastustamaansa ajatusta. Lopulta vuoden 1948 laissa tilanne jatkui entisellään eli yksityisten vakuutusyhtiöiden varassa.

TVL:n sihteerinä toimi Tauno Angervuo (1943-1945), ja asiamiehinä Toivo Takki (1945) sekä J. V. Vakio (1945-1954).

Vuonna 1948 uudistetun tapaturmavakuutuksen korvausten taso osoittautui seuraavalla vuosikymmenellä liian matalaksi. Osittain kyse oli siitä, että korvaukset oli alun perinkin mitoitettu liian mataliksi, mutta toisaalta kovaksi kiihtynyt inflaatio sekä elin- ja palkkatason nousu olivat jättäneet korvaussummat taakseen. Niihin tehtiinkin 1950-luvulla useampia tasokorotuksia ja pysyvien korvausten asteikkoa parannettiin.

Vuonna 1958 lakia uudistettiin niin, että päiväraha, elinkorko ja huoltoeläke sidottiin tiettyyn prosenttimäärään vuosiansioista – kuitenkin sellaisella rajoituksella, että yli miljoona markkaa vuodessa ansaitsevilta ylimenevää osuutta ei otettu huomioon. Korotusten tarkoituksena oli saattaa eri ajoilta peräisin olevat elinkorot ja eläkkeet samaan asemaan.

Kun vielä vanhatkin eläkkeet määrättiin uudelleen käsiteltäviksi, korvausten määrät kohosivat tuntuvasti aiemmista. Vuonna 1959 korvauskulut nousivat noin 700 miljoonalla markalla. Tätä kompensoitiin nostamalla vakuutusmaksuja 30,5 prosenttia saman vuoden alussa.

Vuonna 1957 saavutettiin uusi virstanpylväs, kun tapaturmavakuutettujen määrä ylitti ensimmäistä kertaa miljoonan rajan.

Vuosikymmentä leimasi myös kansainvälistyminen. TVL liittyi Kansainvälisen sosiaaliturvayhdistyksen ISS:n jäseneksi vuonna 1957. Liiton asiamiehinä toimivat Kirsti Oravisto (1954-1955) ja Sven Sirén (1955-1959).

Kuntoutuksella on Suomessa pitkät perinteet aina 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Korvausmuotona vamman saaneelle se tunnustettiin jo vuoden 1948 tapaturmavakuutuslaissa: sen mukaan tapaturmavakuutuslaitosten oli kustannettava tapaturmakorvausten saajille annettava kuntoutus. Mutta sitä, minkälaiseen kuntoutukseen korvauksensaajat olivat oikeutettuja, ei oltu määritelty.

1960-luvun alussa ryhdyttiin pohtimaan kuntoutustoiminnan järjestämistä ja viralliset linjaukset tehtiin vuoden 1963 tapaturmakorvausta saavien invalidihuollon laissa.

TVL:n lisäksi kuntoutustoiminnan aloittamista suunniteltiin myös liikenne- ja työeläkevakuutusten instansseissa. Voimat päätettiin yhdistää ja vuonna 1964 toimintansa aloittanut Vakuutusalan Kuntouttamiskeskus (VKK) starttasi TVL:n ja Liikennevakuutuskeskuksen yhteishankkeena. Seuraavana vuonna mukaan liittyi vielä Työeläkevakuuttajat Tela.

Vuoden 1939 lakia ammattitaudeista uudistettiin vuonna 1967. Päivityksen myötä ammattitautina voitiin pitää käytännössä mitä tahansa sairautta, jonka pääasiallisena syytekijänä on laissa määritelty, työssä esiintyvä altiste eli fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä. Altisteen ja sairauden välillä edellytettiin syy-yhteyttä. Ammattitaudeiksi hyväksytyistä taudeista pidettiin ohjeellista listaa.

”Ammattitaudin toteamisen ohjeeksi sosiaaliministeriön tulee antaa esimerkkiluettelo ammattitautina korvattavia sairauksia aiheuttaneista tekijöistä ja sairauden muodoista sekä niistä töistä, joissa kokemuksen mukaan näitä sairauksia esiintyy.”

Suomi teollistui nopeasti sotien jälkeen ja työturvallisuustyö – joksi tapaturmien torjuntaa oli alettu kutsua – kehittyi nopeasti 1960-luvulta lähtien. Asia koettiin tärkeäksi ja siihen kohdistui laajaa kiinnostusta: yksi vuosikymmenen edistysaskeleista olikin tapaturmavakuutuksen osapuolten eli työntekijöiden ja työnantajien välisen yhteistyön tiivistyminen. Tämä johti TVL:n neuvottelukunnan perustamiseen työmarkkinaosapuolten neuvottelu- ja yhteistyöelimeksi vuonna 1967.

Lisäksi työmarkkinaosapuolet solmivat vuonna 1969 sopimuksen työturvallisuus- tai työsuojelutoimikuntien perustamisesta.

Ajatukseen tapaturmavakuutuksen valtiollistamisesta Ruotsin mallin mukaan palattiin jälleen 1960-luvulla, mutta lopulta tarvetta Suomen yksityisten vakuutuslaitosten pyörittämän järjestelmän korvaamiselle ei löytynyt. Kuitenkin TVL:n asemaa ja tehtäviä alettiin määritellä aiempaa tarkemmin laeissa ja asetuksissa.

TVL:n vuodesta 1928 lähtien ilmestynyt Työväenvakuutus-lehti vaihtoi nimensä Tapaturmavakuutus-lehdeksi vuonna 1963. Liiton asiamiehinä vuosikymmenellä toimivat Pertti Niemistö (1960-1961), Juhani Salminen (1961-1963) ja Erkki Mänttäri (1963-1971).

Merkittäviä työpaikkaonnettomuuksia oli tutkittu mahdollisuuksien mukaan aikaisemminkin, mutta järjestelmällinen tutkintamenettely pääsi käyntiin 1970-luvulla. Yhtenä pontimena TVL:n yhteyteen vuonna 1971 perustetulle katastrofiluonteisten työtapaturmien tutkintajärjestelmälle oli vuonna 1968 Turussa sattunut laivapalo, jossa menehtyi neljä työntekijää.

Tutkintajärjestelmälle oli pian käyttöä, sillä Suomen pahin rauhanajan työpaikkakatastrofi tapahtui 13. huhtikuuta 1976 Lapualla, missä 40 työntekijää sai surmansa patruunatehtaalla tapahtuneessa räjähdyksessä.

Nykyisinkin käytössä oleva työpaikkaonnettomuuksien tutkinta tunnetaan lyhenteellä TOT. Järjestelmä on osaltaan vaikuttanut siihen, että kuolemaan johtaneiden työpaikkaonnettomuuksien määrä on vuosien saatossa laskenut huomattavasti. Tutkintaraportit löytyvät verkosta TOTTI-järjestelmästä.

Onnettomuuksien tutkinnan ohella TVL ryhtyi 1970-luvun alussa keräämään lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tilastotietoja yksittäisen vahingon ja vakuutuksen tasolla. Tilastoinnilla on ollut tärkeä merkitys vakuutuskannan sekä vahinko- ja korvauskehityksen seurannassa. Luotettavat tilastot ovat lisäksi olleet suurena apuna työsuojelutoiminnan suuntaamisessa.

Materiaalia tilastoihin riitti, sillä vuonna 1974 ilmoitettujen tapaturmien määrä oli huipussaan, lähes 270 000.

TVL:n oma työturvallisuusosasto aloitti vuonna 1974, kun liittoon palkattiin oma työturvallisuuspäällikkö ja työturvallisuusinsinööri.

Liiton asiamiehenä toimi vuosikymmenen alussa Pentti Virtanen (1971-1972), mutta TVL:n ensimmäiseksi päätoimiseksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Altti Aurela vuonna 1972.  Hänet kuitenkin valittiin seuraavana vuonna sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston päälliköksi ja uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin aiemmin asiamiehenä toiminut Virtanen (1973-1988).

Suomalaisen tapaturmavakuutuksen uusi virstanpylväs saavutettiin vuosikymmenen lopussa, kun vuonna 1979 vakuutettujen määrä rikkoi kahden miljoonan rajan.

Tapaturmavakuutuslain suurin uudistus sitten vuoden 1948 astui voimaan vuoden 1982 alusta. Niin sanotussa sosiaalietujen verottamisen (SOVE) uudistuksessa tapaturmavakuutuksessa käyttöön tuli täyden korvauksen periaate: sen myötä ansionmenetyksestä maksetut korvaukset nousivat, mutta samalla niistä tuli veronalaista tuloa. Tarkoitus oli, että korvauksen saajan kokonaistulotaso säilyy ennallaan verojen jälkeen.

Uudistus merkitsi työnantajien tapaturmavakuutusmaksujen nousua. Työnantajilla oli kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen vakuutusmaksunsa osan suuruuteen, jolla katettiin tapaturmista aiheutuvia kustannuksia. Tämä lisäsi kiinnostusta työturvallisuuden kohentamiseen.

Lakiuudistus myös nosti työterveydenhuollon henkilöstön roolin esille tapaturmien tarkastelussa sekä ammattitautien aiheuttajien kartoituksessa työpaikoilla.

Vuonna 1984 suomalaisessa työturvallisuudessa saavutettiin jälleen uusi merkkipaalu, kun vakuutuslaitoksille lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella ilmoitetut kuolemantapaukset jäivät ensimmäistä kertaa alle sadan (89).

Edellisellä vuosikymmenellä käynnistetty katastrofiluonteisten työtapaturmien tutkintaa muutettiin vuonna 1985: siitä eteenpäin kaikki kuolemaan johtaneet työtapaturmat on tutkittu TVL:n hoitamalla TOT-järjestelmällä.

Maailman tuhoisin teollisuusonnettomuus tapahtui Intian Bhopalissa 3. joulukuuta 1984. Hyönteismyrkkyä valmistaneelta tehtaalta pääsi karkaamaan tuhansia tonneja myrkkykaasua lähiympäristöön. Arviot kuolonuhrien määrästä liikkuvat 6 000-16 000 välillä ja puolen miljoonan asukkaan arvioidaan altistuneen kaasulle.

Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto sai ensimmäistä kertaa lakiin perustuvan aseman vuonna 1988. Tuolloin tapaturmavakuutuslakiin lisättiin määritelmät TVL:n tehtävistä. Viralliseen toimenkuvaan tulivat mukaan muun muassa valtakunnallinen työtapaturmien ja ammattitautien tilastointi.

Lain suurin muutos tehtiin kuitenkin ammattitauteja koskevaan asetukseen. 1980-luvun mittaan oli nimittäin havaittu, ettei ammattitautiepäilyjen tutkiminen kuulunut tapaturmavakuutuslaissa korvattaviin tapauksiin. Laki ei myöskään huomioinut asbestista sairastuneiden kasvavaa joukkoa.

Vuoden 1988 laissa laajennettiin ammattitautien korvattavuutta ja perustellun ammattitautiepäilyn kustannusten korvauksia. Tarkoituksena oli saattaa kaikki ammattitautiepäilyt korvausjärjestelmän piiriin. Siten esimerkiksi jännetupen tulehdus ja olkaluun sivunastan tulehdus tulivat korvattaviksi silloin, kun altistustekijöinä olivat toistuva ja yksipuolinen tai vakuutetulle outo liike. Lisäksi erityisen tärkeänä pidettiin muun muassa asbestin aiheuttamien ammattisyöpien saamista korvausten piiriin.

TVL sai vuosikymmenen lopulla myös uuden, pitkäaikaisen toimitusjohtajan, kun liiton johtoon nimitettiin Tapani Miettinen (1988-2009).

Talouskasvun virkistyminen kohensi jälleen työllisyyttä ja tapaturman varalta vakuutettujen määrä nousi. Samalla työssä sattuneiden vahinkojen määrä kääntyi jälleen kasvuun – vuosina 1999-2008 työvahinkojen määrä nousi TVL:n tilastojen mukaan 20 prosenttia.

Elinkeinorakenteen muutos, digitaalisuuden ja tietokoneistumisen yleistyminen sekä globalisaatio olivat kuitenkin muuttaneet suomalaista työelämää: aiempaa harvempi sai leipänsä perinteisestä teollisuudesta tai ruumiillisesta työstä.

Rakennemuutos loi työsuojelutoiminnalle uudenlaisia haasteita, liittyen esimerkiksi työhyvinvointiin, jaksamiseen ja työn henkiseen kuormittavuuteen. Myös vuokra- ja alihankintatyön sekä pätkätöiden kaltaisten epätyypillisten työsuhteiden muotojen yleistyminen edellyttivät uusia toimintatapoja ja ajattelua. Työurien pidentyminen ja työläisten ikääntyminen näkyivät nekin tilastoista: yli 60-vuotiaille työntekijöille sattuneiden tapaturmien määrä oli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Toisaalta kosteusvauriot sekä sisäilman ongelmat ja niistä aiheutuvat sairaudet nousivat tapetille yhä useammalla työpaikalla.

Maailmanhistorian pahin työtapaturma sattui heti vuosituhannen aluksi. Yhdysvalloissa 11. syyskuuta 2001 tehdyssä terrori-iskujen sarjassa sai surmansa lähes 3 000 ihmistä. Iskut aiheuttivat kaikkiaan arviolta 230-330 miljardin markan suuruiset taloudelliset tuhot – siitä työtapaturmavakuutuksen osuus oli noin 30 miljardia markkaa. Varsinaisten iskujen uhrien ja pelastushenkilöstön sekä heidän omaistensa lisäksi korvauksia ennakoitiin maksettavan Manhattanin asukkaille, jotka hengittivät World Trade Centerin romahduksesta ilmaan päässyttä asbestia.

EU hyväksyi Suomen tapaturmavakuutuslainsäädäntöön tehdyt muutokset ja lopetti tapaturmavakuutusjärjestelmän valvonnan vuonna 2002.

Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa siirryttiin vuonna 2005 sairaanhoidon korvaamisessa täyskustannusvastuujärjestelmään. Täky-maksun käyttöönoton myötä vakuutuslaitokset alkoivat maksaa työtapaturman tai ammattitaudin hoidosta kunnalliselle terveydenhuollolle koituneet kustannukset suoraan siitä vastaavalle kunnalle tai kuntayhtymälle. Uudistus merkitsi, että työtapaturmissa loukkaantuneet henkilöt pääsivät entistä joustavammin ja nopeammin vaativiin leikkaushoitoihin.  

Työssä sattuneiden vahinkojen määrä kääntyi jälleen laskuun vuonna 2008 leimahtaneen finanssikriisin ja seuraavana vuonna alkaneen eurokriisin ajettua talouden uudelleen taantumaan. Tätä ennen tapaturmien määrä oli kasvanut viisi vuotta putkeen.

TVL sai vuosikymmenen lopussa uuden toimitusjohtajan, kun tehtävään nimitettiin Jussi Kauma (2009-2017).

Talouskasvun hidastuminen ja työttömyyden kasvu heijastuivat jälleen työtapaturmien määrään 2010-luvun alussa. Vuonna 2012 lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvattiin yhteensä 128 264 palkansaajille sattunutta työtapaturmaa. Niistä 105 919 sattui työpaikalla ja 22 345 kodin ja työpaikan välisellä matkalla. Määrät olivat laskeneet edellisvuosista, sillä esimerkiksi vuonna 2008 tapaturmia korvattiin 141 427 kappaletta.

Vakuutussektorille suurin muutos oli vuoden 2016 alusta voimaan astunut työtapaturma- ja ammattitautilaki (TyTAL). Kymmenen vuoden työn tuloksena syntynyt uudistus sulautti yhteen kolme vanhempaa lakia eli vuoden 1948 tapaturmavakuutuslain, vuoden 1988 ammattitautilain sekä lain tapaturmavakuutuslain perusteella korvattavasta kuntoutuksesta vuodelta 1991.

Uudistuksen päämääränä oli paitsi saattaa laki ajan tasalle vallitsevien oikeus- ja korvauskäytäntöjen suhteen, mutta myös selkeyttää vuosien varrella melkoiseksi tilkkutäkiksi muodostunutta tapaturmavakuutuslainsäädäntöä. Selkeyden ja läpinäkyvyyden lisääminen vähensivät myös tulkinnanvaraisuutta. Samalla korvauskäsittelyä tehostettiin ja nopeutettiin.

Laissa määriteltiin ensimmäistä kertaa, mitä tapaturmalla tarkoitetaan. Lisäksi siinä linjattiin, mitkä ovat työtapaturman sattumisolosuhteet, mitä korvataan ja miten, ja millä perustein.

Aivan kaikkia kattavaksi työtapaturmavakuutus ei tullut, vaan se kytkettiin nimenomaan ansiotyöhön. Siten esimerkiksi omaishoitajat ja ammattiurheilijat jäivät sen ulkopuolelle. Näiden ryhmien tapaturmavakuutuksesta on säädetty muissa laeissa.

Lakiuudistuksen yhteydessä Tapaturmavakuutuslaitosten liiton (TVL) nimi muuttuu vuonna 2015 Tapaturmavakuutuskeskukseksi (TVK).

Painetun Tapaturmavakuutus-lehden julkaiseminen loppui vuonna 2017, kun TVK otti käyttöön digitaaliset viestintäkanavat ja -tuotteet. Samana vuonna organisaatio sai uuden toimitusjohtajan, kun nykyinen toimitusjohtaja Janne Reini aloitti kesäkuussa tehtävässään.

Kansallisen reaaliaikaisen tulorekisterin käyttöönotto vuonna 2019 nopeutti ja yksinkertaisti palkkatietojen mukaan määräytyvien vakuutusmaksujen sekä ansioihin sidottujen vahinkovakuutusten korvausprosesseja.