Ilmastonmuutos merkitsee myös riski-ilmaston muutosta

Ilmastonmuutosta koskeva keskustelu on tätä nykyä kuuma aihe, jota koskevia uutisia julkaistaan päivittäin. Aihe nousee myös säännöllisesti jopa meidän suomalaisten kahvipöytäkeskusteluihin, vaikka muutoksen vaikutukset täällä pohjolassa ovat kuitenkin toistaiseksi olleet hyvin marginaalisia vaikkapa Aasian ja Pohjois-Amerikan kaakkoisosia toistuvasti koetteleviin hirmumyrskyihin verrattuna. Katastrofaaliseksi tilanne on jo päässyt kehittymään useilla alueilla lähempänä päiväntasaajaa, joilla kärsitään kroonisesti äärimmäsestä kuivuudesta ja kuumuudesta.

Sään ääri-ilmiöihin liittyvää pohdintaa on käyty paljon myös vakuutustoimialalla – luonnollisesti, koska kyse on paitsi äärimmäisitä inhimillisistä tragedioista, myös valtavista korvausvastuista. Jokainen voi mielessään pohtia vaikkapa vuonna 2005 New Orleansin yli pyyhkäisseen hurrikaani Katrinan aiheuttamia tuhoja (https://en.wikipedia.org/wiki/Effects_of_Hurricane_Katrina_in_New_Orleans). Korvausvastuita on pohdittu tuonkin tapauksen osalta monen pöydän ääressä asiakkaiden, vahinkovakuuttajien ja jälleenvakuuttajien kesken.

Luonnollisesti näissä tapauksissa keskustelun fokus on aineellisten vahinkojen korvaamisessa ja henkilövakuuttamisenkin osalta työtapaturmalajin osuus on yleensä marginaalissa. Olisi kuitenkin karmea virhe sortua kuittaamaan tämä aihepiiri meidän vakuutuslajimme osalta kevyesti tyyliin "ei kosketa meitä" vain sen takia, että yleinen keskustelun fokus on "isommissa kysymyksissä". Inhimilliselle toiminnalle kun on valitettavan tyypillistä se, että järkyttävien tapahtumien kohdalla kokonaisuuden kannalta vähäpätöiseltä vaikuttavat asiat sivuutetaan aluksi täysin, eikä niihin välttämättä palata enää myöhemminkään. Massiivisissa katastrofeissa koko vakuuttamisen näkökulma jää usein julkisessa keskustelussa huomiotta, vaikka juuri vakuutusyhtiöt turvaavat pitkälti onnettomuuksien jälkihoidon vaatimat taloudelliset edellytykset.

Työtapaturmavakuuttamisella on oma tärkeä roolinsa myös tällaisten katastrofaalisiin onnettomuuksiin liittyvien riskien hallinnassa. Laajamittaisessa onnettomuudessa riskeille altistuu aina myös työtehtävissä olevia. Viimeistään pelastustöihin ja vahinkojen korjaamiseen osallistuvat ammattilaiset ovat tämän vakuutuslajin turvan piirissä, ja kyse on tuolloin aina edelleen erittäin vaarallisista olosuhteista vaikka itse tuhon aiheuttanut sääilmiö olisikin jo ohi.

Joskus voi käydä niinkin, että koko onnettomuuden ydinjoukon muodostavat tapahtumahetkellä työssä tai työmatkalla olevat ihmiset. Tämä tuli taas mieleeni, kun kuulin heti vuoden alussa Tanskassa Iso-Beltin sillalla sattuneesta junaonnettomuudesta. Puoli kahdeksan aikaan arkiaamuna, eli käytännössä aamun työmatkaliikenteessä kahdeksan ihmistä kuoli ja 16 loukkaantui, kun henkilöjunaan osui vastaan tulleen tavarajunan perävaunuista irronneita osia. Junayhtiön mukaan osat olivat irronneet voimakkaan tuulen johdosta. Minulla ei ole tietoa, olivatko onnettomuuden uhrit työmatkalla. Kaikki kuolleet olivat kuitenkin uutisten perusteella täysi-ikäisiä. Joka tapauksessa kyse oli työtapaturmavakuuttamisenkin kannalta järkyttävän suuresta riskistä. Laajemmin ottaen vuoden 2019 alkupäivinä koko Skandinaviaa riepotellut myrsky on aiheuttanut valtavasti tuhoa, ja on aivan selvää, että aineellisten vahinkojen ja inhimillisten kärsimysten lisäksi näiden päivien aikana on sattunut ja tulee sattumaan myös paljon työtapaturmavakuutuksen piiriin kuuluvia vahinkoja.

Emme ole siis täällä pohjolassakaan suojassa ilmastonmuutoksen aiheuttamilta sään ääri-ilmiöiltä ja niihin liittyviltä vahingoilta. Suomessakin olemme saaneet tottua hyvin poikkeuksellisiin olosuhteisiin ja säännöllisesti toistuviin talvimyrskyihin. Edellä mainitun, koko Skandinaviaa ravistelleen ja meillä Aapeliksi nimetyn myrskyn johdosta täällä korjataan taas kerran myrskytuhoja äärimmäisen haasteellisissa työoloissa vielä kuukausia myrskyn jälkeen. Julkisen uutisoinnin perusteella ainakin yksi raivaustöissä ollut henkilö on saanut surmansa. Sähköverkon korjaustöitä tehtiin niitäkin vielä ainakin viikko myrskyn jälkeen. Kaikki nämä työt pitää luokitella korkean riskitason töiksi, koska kyse on aina ainutlaatuisista tilanteista, joihin erikoistunutta osaamista on vähän jos lainkaan käytettävissä. Työtapaturmavakuuttajien näkökulmasta tällainen kehitys lisää epävarmuutta vakuutettavan riskin arviointiin ja lisää myös välittömästi yhtiöiden korvausvastuita.

Suomessa olemme toistaiseksi välttyneet yksittäisiltä isoilta sään ääri-ilmiöihin liittyviltä tähän vakuutuslajiin kohdistuneilta onnettomuuksilta. On kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota ja varautua myös hitaasti eteneviin ilmiöihin. Työn ja kodin välisessä liikenteessä sattuneiden tapaturmien lukumäärä on kasvanut hieman alle 15 000 tapauksesta 25 000 tapaukseen (eli n. 67 %!) vuosien 1999-2017 välisenä aikana. Tähän muutokseen ei ole mielestäni kiinnitetty sen ansaitsemaa huomiota. Kysehän on kokonaisuuden kannalta melko pienistä luvuista ja trendi on jäänyt vähälle huomiolle, koska kyse on ollut hitaasti etenevästä ilmiöstä. Ei ole liioiteltua väittää, että yksi merkittävistä tätä ilmiötä selittävistä tekijöistä on poikkeuksellisen vaihtelevaksi muuttunut sää. Toki taustalla on muitakin selittäviä tekijöitä, mutta mainittakoon, että yhtenä lumipyryisenä päivänä voi sattua pelkästään pääkaupunkiseudulla lähes 1000 korvaukseen johtanutta työmatkatapaturmaa. On myös syytä muistuttaa, että samalla aikavälillä v. 1999-2017 työpaikkatapaturmien lukumäärä on pysynyt jatkuvasti 100 000 tapauksen tasolla, muutamaa korkeasuhdanteeseen sattunutta vuotta (v. 2007-2008) lukuun ottamatta jolloin korvattiin n. 119 000 työpaikkatapaturmaa vuodessa. Työmatkatapaturmat ovat myös keskimäärin työpaikoilla sattuneita vahinkoja vakavampia.

Yksittäisten isojen onnettomuuksien lisäksi hitaammin muuttuvien ilmaston lämpenemiseen liittyviin työtapaturma- ja ammattitautien riskeihin on jo herätty viime vuosina myös leveyspiirin 60° eteläpuolella – on siis havaittu, että ilmaston lämpeneminen on mitä suurimmassa määrin myös eurooppalainen työturvallisuusongelma. Nyttemmin Keski-Euroopassa käytävää työturvallisuuskeskustelua seuratessa ei voi välttyä sellaisilta aiheilta kuin ultraviolettisäteilyltä suojautuminen ja korkeissa lämpötiloissa työskentelyn turvallisuuden varmistaminen. Meillä kuumassa työskentelystä keskustellaan julkisesti kesän hellejaksojen aikana, kun toimistoissa mitataan yli 30 asteen lämpötiloja. Toki esimerkiksi rakennustoimialalla on meilläkin pitkät perinteet varautua suuriin lämpötilavaihteluihin.

Ilmastonmuutos on kirjaimellisesti kuuma aihepiiri, joka koskettaa enemmän tai vähemmän ja välittömästi tai välillisesti meitä kaikkia. Ilmiö on hyvin todellinen ja konkreettinen, vaikka sen syistä ei varmasti koskaan löydy täydellistä yhteisymmärrystä ja lopullista totuutta. Seurauksista on sen sijaan paljon myös tieteellisesti validia tutkimustietoa – myös työturvallisuuden ja vakuuttamisen näkökulmista. Pidetään huoli siitä, että nämäkin näkökulmat tulevat huomioiduksi myös suomalaisessa keskustelussa.