Maailman paras työtapaturmavakuutus?

Maailman onnellisin maa - Suomi - on parhaiden joukossa monessa asiassa. Esimerkiksi työeläkejärjestelmämme rankattiin viime syksynä maailman kolmanneksi parhaimmaksi

(Suomi nousi kärkikolmikkoon kansainvälisessä eläkevertailussa, ETK 2020). Huomattavasti pienemmässä, mutta työeläkkeen tapaan sosiaaliturvajärjestelmäämme kuuluvassa työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksessa ei vastaavaa puolueetonta tutkimusta ole laadittu.

Siksi onkin tyydyttävä allekirjoittaneen täysin subjektiiviseen näkemykseen. Olen työurani aikana saanut tilaisuuden tutustua moneen työtapaturmien ja ammattitautien korvausjärjestelmään eri puolilla Eurooppaa ja vähän sen ulkopuolellakin.  Vielä ei ole tullut vastaan Suomen järjestelmää parempaa kokonaisuutta. Meillä taitaakin olla maailman paras työtapaturmavakuutus. Yritän nyt muutamalla argumentilla täsmentää, miksi ajattelen näin.

Laaja kattavuus, korkea korvaustaso

Järjestelmässämme samat korvausperusteet koskevat työpaikka- ja työmatkatapaturmia sekä ammattitauteja. Näin laajaa kokonaisuutta on maailmalta lähes mahdotonta löytää. Korvaustaso perustuu ns. täyden korvauksen periaatteelle. Sairaanhoito katetaan täysimääräisesti ja sitä toteuttavat sekä julkinen että yksityinen sektori. Ansiomenetystä katetaan aluksi 100 %:n korvaustasolla ja vielä vanhuuseläkeiässäkin korvaustaso on 70 % työansioista. Korvausta saa myös lääketieteellisestä haitasta ja kuntoutus on olennainen osa järjestelmää. Kuolemantapauksessa edunsaajat saavat perhe-eläkettä.

Kustannustaso, tehokkuus ja vahva rahastointi

Kaiken yllämainitun kustantavat työnantajat vakuutusmaksuissaan. Keskimääräinen vakuutusmaksu on vain 0,7 % prosenttia palkoista. Järjestelmä on annettu yksityisten, keskenään kilpailevien vakuutusyritysten hoidettavaksi ja kilpailu näkyy järjestelmän tehokkuudessa ja palvelu- ja kustannustasossa. Vakuutuksenottajalla on mahdollisuus valita itselleen sopiva kumppani ja myös nopeasti vaihtaa kumppania, jos palvelutaso tai hinta ei miellytä. Kaikki tulevat eläkkeet on rahastoitu täysimääräisesti ja toimintaa harjoittavat vahinkovakuutusyhtiöt ovat vakavaraisia. Vain eläkkeiden indeksikorotukset rahoitetaan jakojärjestelmäperusteisesti.

Selkeys, ensisijaisuus ja yhteistyö

Äskettäin toteutetun työtapaturma- ja ammattitautilain (TyTAL) kokonaisuudistuksen jälkeen lainsäädäntöämme voi pitää kohtuullisen selkeänä. Työtapaturmakorvaukset ovat myös ensisijaisia muiden sosiaalivakuutusten korvauksiin nähden. On korvauksen saajan kannalta yksinkertaista ja ymmärrettävää, että korvaukset useimmiten tulevat yhdestä ja samasta osoitteesta alusta loppuun saakka.

Työtapaturmavakuutusta kehitetään yhteistyössä siten, että mukana ovat lainvalmistelusta vastaava STM, palkansaaja- ja työnantajaosapuolet sekä toimeenpanojärjestelmä. Kolmikantaa – tai tässä tapauksessa nelikantaa – on julkisuudessa kritisoitu voimakkaastikin asioiden kehittämisen jarruttelusta, jäykkyydestä ja kohtuuttoman laajan roolin ottamisesta. En kuitenkaan usko, että puhtaasti poliittisella valmistelulla olisi koskaan saavutettu niitä tuloksia, joita olemme työtapaturmajärjestelmässä laajalla yhteistyöllä saavuttaneet. Työelämän kehittäminen vaatii laajempaa ja pidempää näkökulmaa.

Työturvallisuuden integrointi osaksi kokonaisuutta

Vakuutusyhtiöiden tekemä turvallisuustyö, vahinkojen tarkka tilastointi ja sen perusteella tehtävät yhteenvedot ja analyysit sekä vakavien työpaikkaonnettomuuksien tutkiminen (TOT-tutkinta) ovat merkittävästi vaikuttaneet työtapaturmien ja erityisesti vakavien vahinkojen määrään. Kuolemaan johtaneet työpaikkatapaturmat ovat 2010-luvulla puolittuneet.

Osa työtapaturmavakuutuksen maksuista – noin 9 M€ - ohjataan Työsuojelurahaston (TSR) kautta tutkimustoimintaan ja mm. Työturvallisuuskeskuksen (TTK) toiminnan rahoittamiseen.

Täydellinen järjestelmä?

Onko meillä Suomessa siis täydellinen korvausjärjestelmä, jossa ei ole enää mitään parannettavaa? No ei todellakaan, kehitettävää on vielä paljon.

Kokevatko kansalaiset, että järjestelmä on hyvä? Miksi julkisuudessa ja jopa lakialoitteissakin jatkuvasti lyödään rumpua siitä, että korvauspäätösten tekeminen on ”mielivaltaa”? Kaikki tällä alalla toimivat tietävät, että näin asia ei ole. Kielteisiä korvauspäätöksiä tulee sosiaalivakuutuksessa aina eteen, oli rajoja asetettu mihin kohtaan hyvänsä. Pettymyksiä päätöksiin tulee aina olemaan, vaikka 90 % päätöksistä on myönteisiä.

Nykymallissa vakuutusyhtiöt, muutoksenhakuasteet ja muut korvauspäätösten kanssa toimivat tahot eivät ole riittävän avoimesti ja selkeästi kyenneet korvattavuuden rajoista ja niiden syistä kommunikoimaan. Suoraa keskustelua kielteisen päätöksen saaneen kanssa täytyy lisätä. Samoin KKO:n aloitteen mukaista neutraalia lääketieteellisen syy-yhteyden arviointimenettelyä tarvitaan jo ensi asteen päätöksentekoon. Nykyinen työskentelytapa ja ns. vakuutuslääkärijärjestelmä on syytä käydä kriittisesti läpi. Myös valmiutta muutoksiin pitää olla.

Entä onko järjestelmän kattavuus seurannut työelämän muutosta? Työtapaturma- ja ammattitautiriskit ovat yhteiskunnassa muuttuneet viimeisen 20 vuoden aikana merkittävästi. Yhä suurempi osa työstä tehdään siisteissä sisätiloissa aivotyönä. Ja se siisti sisätilakin on yhä useammin muu kuin oma vakituinen työpiste. Työtä tehdään myös erilaistuvassa juridisessa kehikossa. Ei välttämättä enää yhdelle työnantajalle pitkää työuraa vaan hyvin vaihtelevasti limittäin ja perättäin, välillä työsuhteessa, sitten yrittäjänä tai jotain siltä väliltä.

Entä ilmastonmuutos, maahanmuutto ja väestön – myös työssäkäyvien ihmisten – ikääntyminen? Ovatko nämä näkökulmat riittävästi esillä, kun pohdimme työn muuttuvia riskejä?

Emme tietenkään saa unohtaa jatkossakaan perinteisempiä riskejä. Esimerkiksi rakennustyömailla sattuu vieläkin liikaa vakavia tapaturmia. Eli tekemistä riittää vielä.