Tulonsaaja – tarkista tulorekisterissä olevat tietosi

Elina Holmas,
9.6.2020 | Blogi

Olen ollut mukana tulorekisterihankkeessa työtapaturmavakuuttamisen asiantuntijana parin vuoden ajan. Olen vuodesta 2018 osallistunut hankkeen järjestämiin tilaisuuksiin, opiskellut ohjelmistokehittäjille suunnattua dokumentaatiota ja tankannut yrityksille suunnattuja yksityiskohtaisia ohjeita. Olen määritellyt järjestelmämuutoksia, kommentoinut ohjeita ja laatinut tiedotteita. Voisin sanoa olevani tulorekisterin sisäpiiriläinen.

Työntäyteisten ja odotuksia täynnä olevien kahden vuoden jälkeen työtapaturmavakuuttajat vihdoinkin ottivat tulorekisterin käyttöön 1.1.2020. Pääsimme maaliin. Nyt kai voi kysyä itseltään ja muilta - miltä nyt tuntuu?

Tulonsaajana uteliaisuuteni heräsi selvittää, miltä omat palkkatietoni näyttävät tulorekisterissä. Onko työnantajani onnistunut niiden ilmoittamisessa? Päätin selvittää asiaa ja kirjautua tulorekisterin sähköiseen asiointipalveluun.

Ammattiluokkatiedon tulee vastata työn työtapaturma- ja ammattitautiriskiä 

Ensimmäiseksi etsin tiedon ammattiluokastani. Ammattiluokkatieto on työtapaturmavakuuttajille tärkeä, koska se kertoo työnantajan minulla teettämän työn työtapaturma- ja ammattitautiriskistä. Jos ammattiluokka on ilmoitettu väärin tai se puuttuu, vakuutusyhtiö voi määrätä väärän maksun eikä rahat riitä korvausten maksamiseksi. Ammattiluokakseni on ilmoitettu tuomioistuinlakimies. Onko tämä oikein? Mikä sen pitäisi olla? Tilastokeskuksen sivuilla on ammattiluokan valinnassa auttava Luokitusekspertti, jossa hakusanalla voi hakea valittavaa ammattiluokkakoodia. Hakusana lakimies antaa vastaukseksi kolme eri ammattiluokkaa. TVK:n sivuilla olevasta ammattiluokkien riskiluokituksesta tarkistan, että kaikki kolme ammattiluokkaa kuuluvat samaan riskiluokkaan. Mitä merkitystä sillä siten on, onko ammattiluokkani asianajaja (26110), tuomioistuinlakimies (26120) vai muu lainopillinen erityisasiantuntija (26190)? Tiedän, että myös Tilastokeskus käyttää ammattiluokkatietoja ja tilastot perustuvat jatkossa tulorekisterin tietoihin. Miltä työelämä näyttää tilastojen valossa muutaman vuoden päästä, jos tiedot eivät ole oikein?

Korvauskäsittelyssä tarvitaan ilmoitustapa kahden mukaisia eriteltyjä tulolajeja  

Seuraavaksi huomioni kiinnittyy palkkatietoilmoituksen tulotietoihin ja tulolajeihin. Työnantajani on valinnut ilmoitustavaksi kaksi eli laajan ilmoitustavan. Olen tästä tyytyväinen. Tulot on myös ilmoitettu oikein työtapaturma- ja ammattitautivakuutusmaksun alaisina. Mahdollisen työtapaturman sattuessa, mikäli ilmoitetut tulotiedot eivät vastaisi todellisia ansioita tai niitä ei olisi ilmoitettu, ansionmenetyskorvaukseni voisi jäädä hyvin alhaiseksi. Laaja ilmoitustapa myös edistää korvauksen määrittämistä, koska vakuutusyhtiö tarvitsee eriteltyjä tietoja. Hieman olen huolissani siitä, että luontoisedut eivät näy omilla tulolajeillaan.

Korvauskäsittelyssä tarvitaan myös täydentäviä palvelussuhde- ja poissaolotietoja 

Entä ne kuuluisat vapaaehtoiset ja täydentävät tiedot? Palvelussuhdetiedoissa pitäisi näkyä työsuhteen alkamispäivä. Tälläkin on merkitystä, koska vain työtapaturman sattuessa voimassa olleet työsuhteet otetaan huomioon ansionmenetyskorvausta määritettäessä. Kohdallani tämä tieto ei ole ihan kunnossa. Poissaolotietoja ei ole minulta vielä kertynyt.

Pyydä työnantajaasi korjaamaan tulorekisterissä olevat virheelliset tiedot 

Tietoni ovat siis melkein oikein tulorekisterissä. Entä jos niissä olisi paljon virheitä? Tulonsaajana ottaisin yhteyttä työnantajaani ja pyytäisin tekemään korjaukset tulorekisteriin. Oikeat tiedot vaikuttavat mm. työeläkkeeni määrään sekä työtapaturman sattuessa ansionmenetyskorvauksiin. Väärillä tiedoilla voi olla vaikutusta vuosienkin ajan. Puuttuvat tiedot myös hidastavat korvauskäsittelyä.

Tulonsaajat – tarkistakaa tietonne ja pyytäkää virheellisten tietojen oikaisua.

Suhtaudun kuitenkin myönteisesti ja luottavaisesti tulorekisteriin. Kansallinen tulotietojärjestelmä on jälleen yksi ylpeyden aihe ja Suomi-kuvan kiillottaja. Tämä tuli mieleen, kun esittelin taannoin saksalaiselle kollegalleni ytj.fi yritys- ja yhteisötietojärjestelmää. Ehkä sellainen löytyy kohta Saksastakin.

Lyhyesti kirjoittajasta

Elina Holmas, juristi, ajatusjohtaja, yhteyspäällikkö, verkostovastaava

Työtapaturma- ja ammattitautijärjestelmän kokenut juridiikan asiantuntija ja vaikuttaja. Kirjoittaa vakuuttamisvelvollisuudesta, tulevaisuuden työelämästä, yrittäjistä, etätyöstä. Tiedon jakaminen sekä ymmärryksen ja luottamuksen lisääminen innostavat bloggaamaan.

On kiinnostunut uusista ilmiöistä ja mahdollisuuksista. Tuulettaa ajatuksia liikkumalla koiran kanssa luonnossa. 

+358 40 922 5541
elina.holmas@tvk.fi
linkedin.com/in/elinaholmas