Joka viidenneltä työpaikalta löytyi viime vuonna ulkomaalainen työntekijä, jolla ei ollut oikeutta tehdä työtä Suomessa

Ulkomaalaisiin työntekijöihin liittyvä laiton toiminta huolestuttaa harmaan talouden valvontaa tekeviä viranomaisia. Viime vuonna aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueet tekivät vajaa 1600 tarkastusta ulkomaalaista työvoimaa käyttäviin yrityksiin. Joka viidennessä tarkastuksessa löytyi vähintään yksi henkilö, jolla ei ollut oikeutta tehdä kyseistä työtä Suomessa.

Tapaturmavakuutus valvoo työnantajien työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen ottamisvelvoitteen noudattamista. 

Valvonnassa tutkittiin 4 627 työnantajaa, näistä 2 666 oli laiminlyönyt työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen ottamisen. Vakuuttamisvelvollisuutensa laiminlyöneiden työnantajien kirjo oli laaja, mutta aiempien vuosien tuloksia vastaava.

Työnantajat ovat hoitaneet työtapaturma- ja ammattitautivakuuttamisvelvollisuutensa lähtökohtaisesti hyvin Suomessa. Silloin kun vakuutus on jäänyt puuttumaan, syynä on ollut useimmiten tiedonpuute siitä, että työtapaturma- ja ammattitautivakuutus olisi pitänyt ottaa.

Lue tarkemmin TVK:n valvonnan viime vuoden tuloksista:
Vakuuttamisvelvollisuuden valvonta on tehostunut ja ajantasaistunut.

Lue lisää harmaan talouden torjunnasta verohallinnon tiedotteelta:
12.4.2022 | Joka viidenneltä työpaikalta löytyi viime vuonna ulkomaalainen työntekijä, jolla ei ollut oikeutta tehdä työtä Suomessa